sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Kurssiarviointia

Kurssi sujui melko sujuvasti alkuvaikeuksien jälkeen. Aluksi kukaan ei ymmärtänyt tehtävänantoa, mutta lukuisien tuntien jälkeen ajatus alkoi valjeta itse kullekin. Lopussa kaikki sujui loistavasti.
Opimme käyttämään googlen eri toimintoja ja pitämään omaa blogia. Verrattuna normaaliin kurssiin tämä oli raikas tuulahdus nykymaailmaan.
Ryhmämme toimi hyvin hyvässä yhteistyössä ja työnjako oli selvä, joten jokainen pystyi itsenäisesti tekemään töitä kotona, joka opetti ottamaan vastuuta itsestään ja ryhmästä.
Ilman Annea emme olisi todennäköisesti pärjänneet. Anne opetti kaiken kädestä pitäen, jopa Hannelelle.
Alkuun tuli liikaa uusia asioita kerralla, olisi ollut helpompaa jos olisimme harjoitelleet vähän kerrallaan. Alussa luulimme, että ryhmätyö ei tule onnistumaan, mutta se sujuikin hyvin loppuun asti.

Ei kommentteja: